historia

Historia

Kirkonsalmi (Kyrksundet) Hiittisissä, Lounais-Suomessa.

Kirjoittanut Torsten Edgren

Viikinkiaikainen levähdys- ja kauppapaikka itäisen purjehdusreitin (Idäntien) varrella

Yksi vanhimmista kirjallisista lähteistä, joka käsittelee Lounais-Suomen saaristoa, on kuvaus eräästä tietystä purjehdusreitistä osana laajempaa kokonaisuutta ("The Danish Itinerary", Tanskalainen matkakäsikirja). Käsikirjoitus on teoksesta "Codex ex Holmiensis A 41", toiselta nimeltään "King Waldermars land register" eli kuningas Waldemarin maarekisteri, "Liber census daniae", latinankielinen kopio. Se kuvaa reittiä, joka kulki lounaisessa Blekingessä sijaitsevasta Utlänganista Ruotsin itärannikkoa myöten Arnholmiin Roslagenissa, sieltä Ahvenanmeren yli Maarianhaminan lähistölle Lemböteen ja edelleen Föglön, Kökarin, Aspön ja Hangon (Hangethe), siis Suomenniemen eteläisimmän kärjen kautta. Sieltä voitiin ylittää Suomenlahti purjehtimalla joko suoraan tai Porkkalan kautta itään "Raeuelburgh"iin (Rääveliin), eli Tallinnaan.

Nimestään huolimatta käsikirja ei ole kuitenkaan totuudenmukainen reitin kuvaus, sillä se ei sisällä tarpeeksi täsmällistä tietoa välimatkoista ja suunnista turvallista navigointia varten. Pikemminkin se antaa yleiskuvan reitistä ulkosaariston halki ja luettelee levähdys- ja satamapaikat, jotka olivat käytössä varhaisella keskiajalla. Päivällä purjehdittiin laajan - ja navigoinnin kannalta - hankalan saariston suojissa ja yöt vietettiin suojaisissa satamapaikoissa. Kun merenkäynti oli kovaa ja sää huono, saattoi sataman suojissa vietetty aika venyä useamman päivän mittaiseksi.

On myös huomionarvoista, että käsikirja luettelee asuttuja paikkoja, joissa fransiskaanit toimivat. Dokumentti näyttäisi olevan peräisin 1300-luvun alkupuolelta.

Joka tapauksessa voidaan todeta, että useimmat kirjassa mainitut alueet olivat hyviä satamia sen ajan melko pienille, matalille ja helppokulkuisille laivoille. Varhaiset lähetyssaarnaajat pystyttivät myöhemmin joihinkin näistä satamista kappeleita. Paitsi, että kappeleissa voitiin hiljentyä rukoilemaan, ne tarjosivat myös hautapaikan. 1300-luvun loppua kohden vain harvat näistä levähdyspaikoista muuttuivat oikeiksi satamiksi, jotka pystyivät tarjoamaan paikan suuremmille ja syvemmällä uiville rahtilaivoille - useimmat niistä unohdettiin. Samoihin aikoihin jotkin väylät siirtyivät syvemmille vesille.

Matkakäsikirjan pohjalta on tehty arkeologisia tutkimuksia aiemmin vain poikkeustapauksissa 1930-luvun lopulla. Suomessa sijainneita viikinki- ja keskiajan satamapaikkoja on tutkittu enemmän historiallisten lähteiden ja paikannimitutkimuksen pohjalta. Laajamittaisia tutkimuksia on tehnyt vain Kenneth Gustavsson Ahvenanmaan saaristossa sijaitsevassa Kökarin Hamnössä - joka on eräs kirjassa mainituista paikoista - sekä allekirjoittanut. Omat kaivaukseni tein 1970-luvulla Jurmossa, josta kirjassa on myös viittauksia, ja Hiittisten Högholmenissa, pienessä linnakesaaressa Kirkonsalmen lähistöllä.

Hiittisten Kirkonsalmi

Matkakäsikirjassa on viittaus paikkaan nimeltä Örsund, joka sijaitsi Aspön ja Hangon välillä. Tällainen nimi ei ole nykyään käytössä. Voidaan kuitenkin selkeästi osoittaa, että Örsund viittaa Hiittisten Kirkonsalmeen, paikkaan, joka mainitaan kirjoituksissa ensi kertaa elokuussa 1347, kun Ruotsin kuningas Magnus Eriksson vieraili siellä matkallaan Suomeen. Hän allekirjoitti kaksi kirjettä ”Kirkiusundzissa”. Nimi Kyrksundet, Kirkonsalmi, ei rajoittunut vain Rosalan ja Hiittisten väliseen kapeaan salmeen ja lahteen, vaan kattoi laajemman alueen nimeltä Kyrkosundsskär, nykyisen Dragsfjärdin kunnan alueen. On ilmeistä, että kuningas Magnus kävi Högholmenissa Hiittisten kylän edustalla. Siellä on laitureita, jotka on dendrologisesti pystytty ajoittamaan 1300-luvulle.

Kappeli

Hiittisten Kirkonsalmella on jäännöksiä hylätystä kappelista, jossa jo v. 1874 kävi ensimmäisiä muinaistutkijoita. Aluetta tutkittiin vuosina 1938 ja 1939, sekä 1993-1997. Kappelia ympäröi kiviaita (35x30m). Kappelin ja ympäröivän aidan väliseltä alueelta on kaivauksissa löytynyt useita hautoja. Löydetty aineisto koostuu pääosin kolikoista (n. 50 kpl löydetty), mikä vastaa alueen asutus- ja kauppahistoriaa. Vanhimmat haudat ovat hiilinäytteiden perusteella peräisin 1100-luvun loppupuolelta Kappeli hylättiin 1600-luvun alussa ja uusi kirkko pystytettiin Hiittisten kylään v. 1637.

"Viikinkiaikainen satama tai levähdyspaikka" Kirkonsalmessa

Vuonna 1990 löydettiin kokoelma viikinkiaikaisia esineitä metallinpaljastimen avulla aivan kappelin läheltä. Löydön avulla satama- ja levähdyspaikka voitiin määritellä jo viikinkiaikaiseksi. Kaivauksia - joskin vain rajoitetusti - tehtiin vuosina 1992-1997. Kokonaispinta-alaltaan n. 40.000 m2:n alueella on kaivauksia tehty vain n. 400 m2:n verran. Etsintä metallinpaljastimella osoittaa, että merkkejä ihmisen toiminnasta kapealla, noin 550 m pituisella kaistaleella salmen pohjoisrannalla on harvakseltaan, mutta selvästi. Minkäänlaisisa asumusten rakenteita, edes yksinkertaisia maakuoppia, ei ole havaittu. Keramiikkaa on löytynyt vain niukalti. Palanen rosoisesta saviruukusta on peräisin slaavilaisesta tai vendiläisestä ruukusta, joka on tuotu maahan 1100-luvulla, kenties jopa aikaisemmin Baltian meren etelärannikolta. Joitakin samankaltaisia ruukkuja on löydetty merenpohjasta Purunpään lähistöltä, parikymmentä kilometriä pohjoisempana. Vedenalaiset arkeologiset tutkimukset osoittavat, ettei Kirkonsalmessa ole paalujen tai laitureiden jäännöksiä. Tämä seikka saattaa olla tunnusomaista koko aikakaudelle, puuttuvathan ne myös Gotlannin viikinkiaikaisista satamista, ns. "laguuni"-satamista, joista Paviken on erinomainen esimerkki.

Ainoa merkki alueen pysyvästä asutuksesta on erittäin tumma ja nokinen maakerros, joka löydettiin v. 1995, noin 150 m etäisyydeltä kappelista. Se sijaitsi matalassa kalliosyvennyksessä ja oli kooltaan 25-30 m2. Paras tulkinta on, että kysessä ovat pajan jäännökset. Löytö sisältää pronssiharkkoja ja metallinvalannan jäännöksiä, kivilaatasta tehdyn muotin, jolla tehtiin ohuita, ornametein kuvioituja metallikoristeita, raakalasia, rukousnauhan helmiä lasista ja mosaiikista, pieniä hiomakiviä, savesta tehdyn kehräpyörän, meripihkaa, rautaisia laivan niittejä ja pieniä palasia hopeaa, josta luultavasti tehtiin koruja. Suurimman osan muodostavat pienet hopeakolikkojen palaset, jotka ovat pääasiassa anglosaksien painattamia Ethelred II:n (978-1016) valtakaudella, saksalaisia kuten Otto Adelheidin pennit (983-1040) tai friisiläistä alkuperää, painattajina piispa Konrad I (1076-99) Deventeristä ja Egbert II (1068-90) Dokkumista - muutamia mainitakseni. Paja näyttää olleen toiminnassa 1000-luvun lopulla. Koska Kirkonsalmen löytöjen joukossa on enemmän esimerkkejä pronssin valamisesta, on ilmeistä, että pronssitekniikka oli tärkeässä asemassa asukkaiden keskuudessa. Valumuotteja ei ole kuitenkaan löydetty.

Kirkonsalmen tutkimusten aikana on löytynyt runsaasti metalliesineitä, joista suurin osa paljastui, kun aluetta kappelin raunioiden itäpuolella tutkittiin systemaattisesti metallinpaljastimella. Se mahdollisti pronssiesineitten paikantamisen ja keräämisen - niitä olisi muuten ollut mahdotonta löytää karkeasta ja erittäin tiiviiksi pakkautuneesata moreenista. Tämä koskee mm. pajan paikalta löytyneitä pieniä, valamisen yhteydessä syntyneitä pronssipisaroita ja pieniä hopeakolikkojen palasia. Melko systemaattisesta etsinnästä huolimatta tiedämme joistakin tärkeistä alueen osista kuitenkin vasta vähän.

Mainitsemisen arvoista on, että pajan ulkopuolella sijaitsevalta alueelta löydettyjen kolikkojen joukossa oli palasia n. puoleen tusinaan Samanidin dirhameita. Näistä kolikoista vanhin lyötiin Pohjois-Afrikassa jo 700-luvun lopulla, kaksi näistä painatti Ismail ibn Ahmad Andarabassa (892-908), kun taas kolmas on jäljennös Taskentissa painetusta dirhamista, ilmeisesti Volgan-bulgaareitten alueelta 900-luvulta, kaikki tunnettuja suomalaisen ja skandinaavisen viikinkiajan aarteina. Löytyi myös saksalaisia kolikoita, jotka Otto III painatti keisariaikanaan (996-1002) sekä muutamia Saksin pennejä (Sachsenpfenning). Joukossa on myös joitakin anglosaksisia rahoja. Samoin kuin yllämainitut kolikot on yhdistetty kaupankäyntiin, niin myös yli kaksikymmentä löytynyttä painoluotia ja punnusta, jotka olivat siroteltuna ympäri aluetta. Löytö sisältää pieniä monitahokkaan muotoisia pronssi- ja rautapainoja joko pronssikuorin tai ilman ja erilaisin pistein, joilla niiden painot merkittiin. Kaupankäyntiin liittyviin löytöihin kuuluu kullattu ja hopeoitu pronssinen filigraanihelmi. Henkilökohtaisten ornamenttien joukossa on useita pronssisia rengassolkia (hevosenkenkäsolkia), jotkin niistä harvinaista Gotlannin mallia, ja rannerengas, jossa on ohuet ja pidennetyt päät, sekä lansetin muotoinen, kehäkuvioin koristeltu laatta, malli, jota esiintyy Keski-Ruotsissa. Suuri pyörösolki tai -neula puolestaan vastaa länsiskandinaavista linjaa. Kolme pronssista avaimen kahvaa, joiden muotoisia on löytynyt mm. Birkasta Keski-Ruotsista - useimmiten kuitenkin 900-luvun haudoista Gotlannista - ovat erittäin kiinnostavia ja ainutlaatuisia Suomessa, koskapa tällaiselle riipukselle siihen kiinnitettyine ketjuineen on löytynyt kaksoiskappale Hämeestä.Tämä riipus edustaa kotimaista tyyppiä. Pieni pronssipalanen on peräisin soikeanmuotoisen, skandinaavisen soljen pinnasta, kolmilehtisolki on sekin skandinaavista alkuperää, kuten myös pyöröneula (ringnål). Kammanmuotoinen ketjun solki ja samanmuotoinen, tinaornamentein koristeltu riipus taas vastaa balttilaista ja kotimaista muotoa. Länsisuomalainen, pyöreä ja kupera rintasolki (Appelgren tyyppi B), joka kuuluu naisen pukuun, on peräisin 800-luvulta. Se löytyi piilotettuna kahden siirtolohkareen välistä, yhdessä vyöhön kuuluneiden pronssispiraaleiden kanssa.

Rautaesineet ovat yleensä pahasti ruostuneita - lukuunottamatta viikinkiajalle tyypillistä painavaa kirvestä - ja tietomme alueen raudan käytöstä ja tuotannosta ovat sen vuoksi hataria. Myös rautajäte (hehkuhilse) on alueella melko olematonta. Hyvin säilynyt miekka (Petersen tyyppi H/I), jossa on upea, hopeaupotuksin koristeltu nuppi, on kuitenkin löydetty.

Korujen osalta huomattiin, että useita painavia pronssirannerenkaita oli paloiteltu taltalla, jotta saataisiin raaka-ainetta. Ne siis toisin sanoen kierrätettiin. Jos ne olisi kerätty kotimaisesta polttohautauspaikasta - jollaisista meillä on esimerkkejä muualta - niissä olisi havaittavissa tulen aiheuttamaa patinaa. Koska näin ei kuitenkaan ole, pääteltiin niiden olevan peräisin maahaudoista - luultavimmin ne kuitenkin ovat sotasaaliita Pohjois-Viroon suuntautuneilta sotaretkiltä: useat rannerenkaat edustavat virolaista mallia. Pronssijätteen lisäksi löytö sisältää useita viikinkiajalle tyypillisiä pronssiharkkoja.

Satama, kauppapaikka ja ulkosaariston asutus

Suurin osa yllä luetelluista, arkeologisista ihmiskäden tuotoksista voidaan ajoittaa vuosiin 800-1100, mikä viittaa siihen, että Kirkonsalmella käytiin toistuvasti paljon ennen kuin sinne pystytettiin ensimmäinen kappeli ja myös paljon aikaisemmin kuin mitä matkaoppaassa kuvataan.

On ilmeistä, että alueella, josta puuttuu tyyppilinen viljelykerros ja selkeästi ihmiskäden tekemät rakennelmat, on monimuotoisempi tausta, kuin alunperin on ajateltu. Vaikuttaa siltä, että jotkin arkeologiset havainnot voivat asettaa mielenkiintoisen kysymyksen Hiittisten (Hitis) paikannimen alkuperästä aivan uuteen valoon. Hitis, johde suomenkielen sanasta hiisi, viittaa uhripaikkaan tai pyhään lehtoon ja on yksi esimerkki monista suomenkielisistä paikannimistä Varsinais-Suomen saaristossa. Alueen keskellä, parin suuren siirtolohkareen läheisyydestä löytyi miekka, keihäs, rikkonainen ketjunsolki, aiemmin mainittu suomalainen kupera ja pyöreä rintasolki ja vaatteen solki, jossa koristeena härän pää. Koristeet löydettiin vain hieman värjäytyneestä - ei nokisesta - maaperästä useiden metrien etäisyydellä toisistaan, aseet puolestaan olivat alueella, jonka hiekka oli täysin puhdasta. Koska paikalta ei löydetty luita (ei palaneita eikä palamattomia), jotka olisivat viitanneet ruumiin hautaamiseen, voidaan sanoa, että kyseessä ei ole hautalöytö. Pyöreä solki näyttää pikemminkin sidotun pronssispiraalein koristellulla rihmalla ja sitten piilotetun kivilaatan alle. Näitä esineitä voi ehkäpä pitää lahjoina Hiidelle, joka on eräs metsänjumalista Mikael Agricolan laatimassa luettelossa, johon on listattu Suomen pakanalliset jumalat. Luettelo sisältyi hänen ensimmäiseen raamatun suomennokseensa v. 1542 - "Hiisi Metzeleist soi woiton", mikä tarkoittaa, että Hiisi voitti metsäneläimet, siis hankki riistan. On ilmeistä, että Kirkonsalmen alueella oli jo 800-luvulla paitsi kaupallista myös uskonnollista merkitystä. Pitää myös muistaa, että sekä Njálin että Pyhän Olavin sankaritaruissa Etelä-Suomen rannikkoa kutsutaan nimellä "Balagårdssidan". Nimitys ilmeisesti viittaa tapaan sytyttää tulia korkeille kallioille ja näin varoittaa asukkaita viikinkien hyökkäyksistä.

Pyhän Olavin tarussa kerrotaan, kuinka kuningas Olavi purjehti Suomeen paluumatkallaan ryöstöretkeltä Eysysslasta (Saaremaa, ruotsiksi Ösel, Viro):

Sitten hän purjehti Suomeen, rantautui ja antautui hävitykseen, mutta kaikki asukkaat pakenivat metsään ottaen alueelta mukaan kaiken tavaransa. Kuningas meni kauas sisämaahan ja joidenkin metsien halki: siellä oli laakso nimeltään Herdalar. He ottivat vähän omaisuutta mutteivät vanginneet ketään. Hämärissä kuningas palasi laivoilleen. Mutta kun he saapuivat metsään, ihmisiä saapui joka suunnasta heidän luokseen, heitä kohti ammuttiin ja heitä ahdisteltiin pahoin. Kuningas käski miestensä etsiä suojaa, mutta ennenkuin hän löysi tiensä ulos metsästä, hän oli menettänyt monta miestä ja moni oli haavoittunut. Hän pääsi laivoilleen illalla. Yöllä suomalaiset nostattivat merellä myrskyn manauksillaan. Kuningas kuitenkin käski nostaa ankkurit ja purjeet; h. Kan

Kun otetaan huomioon, että saaristo on ekologisesti maan antoisimpia alueita suotuisine laidunmaineen, kalaa kuhisevine vesineen ja mahdollisuuksineen pyytää hylkeitä, ei ole epäilystäkään, etteivätkö rannikon ja sisäsaariston asukkaat olisi tulleet erinomaisesti toimeen, ainakin kausiluontoisesti. Hopeakolikot ja punnukset kertovat myös kaupankäynnistä. Lukuisat esimerkit pronssin valamisesta osoittavat, että joukossa oli myös käsityöläisiä. Kun vielä muistetaan, miten lyhyt purjehduskausi kuitenkin on - suurinpiirtein toukokuun alusta lokakuun puoliväliin - näyttää todennäköiseltä, että elämä Hiittisissä oli sidoksissa vuodenaikoihin. Tällaisessa tapauksessa voidaan olettaa, että Kirkonsalmessa asui rauta-aikana ihmisiä pohjoisempana sijaitsevilta maatiloilta Halikosta, Kemiöstä ja Perniöstä. Nämä ihmiset muuttivat kesällä etelämmäs idäntien varrelle, kävivät kauppaa matkamiesten kanssa ja hyötyivät sen ajan suotuisista taloudellisista oloista. Tämä kaupankäynti oli 1000- ja 1100-luvuilla kansainvälisempää kuin aiempina vuosisatoina, mikä näkyy noiden alueiden rikkaina hautalöytöinä. Vähitellen ilmeni tarvetta luoda kulkijoille pysyvämpiä edellytyksiä matkanteolle, mikä johti vakituisempaan asumiseen. Kehräpyörä osoittaa selkeästi, että Kirkonsalmen alueella oli myös naisia.

Yllämainitut esimerkit pronssin työstämisestä ja tärkeä pajalöytö tuovat mieleen ajatuksen, että kiertävät käsityöläiset asettuivat asteittain asumaan salmen läheisyyteen ja antoivat näin asutukselle pysyvämmän luonteen. Tämä johti myös siihen, että tarvittiin hautausmaa, joka perustettiin samalle paikalle, jolle myöhemmin pystytettiin keskiaikainen kappeli. Ei ole mahdotonta, että nämä tapahtumat ovat saattaneet heijastella ensimmäisiä vaiheita ruotsalaisten siirtokuntien perustamisesta Suomen lounaisrannikolle, mikä oli hallitsevaa seuraavina vuosisatoina. Toisaalta on mahdollista, että eri suunnilta tulleet siirtolaiset ja matkustajat asteittain muodostivat perustan monikansalliselle väestölle, niinkuin esimerkiksi Laatokan kaupungissa tapahtui. Eräs tärkeä löytö, joka liittyy Hiittisten asuttamiseen, on skandinaavista alkuperää oleva riimukiven pala, joka on toistaiseksi ainoa Suomesta löydetty. Kuvioitu kivi löydettiin suojaisesta lahdesta, mutta löytöpaikan vedenalaisista arkeologisista tutkimuksista huolimatta ei ole saatu vastausta siihen, miten kivi on sinne joutunut.

On täysin mahdollista, että kivi on kuulunut laivan rahtiin. Katkonaisesta tekstistä on luettavissa vain miehen nimi torfast. On hyviä syitä uskoa, että suurin osa skandinaavisista merenkulkijoista matkallaan Gårdarikeen, Aldeigjuborgiin, Holmgårdiin ja suurien Venäjän jokien kautta Miklagårdiin ja itäiselle Välimerelle käyttivät kuvattua reittiä, viettivät päivän pari Kirkonsalmen satamassa ja jättivät jälkeensä kaikenlaista kauppatavaraa. Toisaalta Kirkonsalmelta on tehty vain vähän itämaista alkuperää olevia löytöjä. Ehkäpä merenkulkijat katsoivat viisaammaksi palata kotiin ulompaa reittiä välttyäkseen ryösteleviltä suomalaisilta ja säästääkseen näin tuomansa ylellisyystavarat omalle väelleen kotiseudullaan. Toisaalta 1000-luvun yleinen suuntaus oli idänkaupan asteittainen väheneminen. Historiallisten lähteiden perusteella ulkosaariston ja mantereen suojaisissa lahdenpoukamissa sijaitsevan pohjoisemman asutuksen välinen vuorovaikutus jatkui 1600-luvulle, kun halikkolaiset pyytivät itämeren silliä Hiitisistä länteen sijaitsevilla saarilla. Kuten huomaamme, tällä vuorovaikutuksella on ikivanhat juuret.

Viikinkiajan Suomessa vallinneen kukoistavan talouden ei voida kokonaan selittää johtuneen vain ulkomaisista yhteyksistä ja kauppasuhteista. Päinvastoin, muutokset näyttävät saaneen alkunsa kotimaan talouden kehityksestä, johon sisältyi mm. ratkaiseva siirtyminen pysyviin peltoihin (vastakohtana vaihtuville kaskimaille) ja kyläyhteisöjen synty. Samaan aikaan on nähtävissä, että elintason nousu kosketti yhä suurempaa osaa väestöstä. Viikinkiajan hautalöydöt viittaavat sellaiseen tasa-arvoisuutta vaalivaan yhteiskuntaan, joka on yleensä tyypillistä maanviljelyä harjoittavalle hyvinvointiyhteiskunnalle. Yksikään hauta ei ole siinä määrin muista poikkeava - ei rakenteen, sijainnin tai hautaesineiden suhteen - että sen voisi päätellä kuuluvan johtajalle, jolla on jakamaton poliittinen valta. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei silloin ollut varakkaita maanomistajia tai kauppiaita, joilla oli varaa ostaa kalliita miekkoja, tai todella köyhiä ja orjia.